Robottiviikko 2015: 23. – 29.11.

Osana EU Robotics Weekiä järjestetään Suomessa tänäkin vuonna robottiviikko 23.11. – 29.11. Paikkana on Viikintie 1, Tekniikan museon vieressä.

Robottiviikko on osa tänä vuonna perustetun Airo Island ry:n toimintaa.

”Airo Island vauhdittaa robotiikan kehitystä ja käyttöönottoa Suomessa. Perustajina on kriittinen massa alan yrityksiä”, kertoo HH Partnersin teknologiaryhmän vetäjä Martin von Willebrand, joka toimii Airo Islandin puheenjohtajana. ”Robotisaatio vaikuttaa yhteiskuntaan laajasti. Vastaavasti Airo Island lähestyy robotisaatiota monesta näkökulmasta: keskustelu, oppiminen, startupit, teollisuus ja koko yhteiskunta. Robottiviikko on vastaavasti suunnattu laaja-alaisesti: vaikuttajille, asiantuntijoille ja kansalaisille. Näyttelyn robotit kiinnostavat varmasti kaikkia, myös lapsia ja perheitä.”

Robottiviikolla ohjelmaa on joka arkipäivälle ja näyttely on auki myös viikonlopun. Robostudiot streemataan. Sosiaalisessa mediassa seurantaa auttaa hashtag #robottiviikko. Martin von Willebrandilla on puheenvuoro lainsäädännön haasteista sote-sektorin robotisaatiossa keskiviikkona 25.11. Koko ohjelma on Airo Islandin sivuilla, alla keskiviikon ohjelma.

Keskiviikko 25.11 – Roboteilla SoTe –sektorin ongelmia ratkomaan, Airo Island auditorio 13-16, moderaattori: Christina Forsgård, viestintäkonsultti, Netprofile Oy

13:00 Suomalaisen terveydenhoidon haasteet politiikan näkökulmasta; kansanedustaja Sanna Lauslahti

13:20 dos. Mari Kangasniemi, Itä- Suomen yliopisto

13:40 Lainsäädännön haasteet sote –sektorin robotisaatiossa, Martin von Willebrand, HH Partners

14:00 Kahvitauko

14:20  Robotit hoitotyön apuna, Nina Hahtela, Kehityspäällikkö, Sairaanhoitajaliitto

14:40 Puheentunnistus sote-sektorilla, nykypäivä ja tulevaisuus, Leo Hämäläinen, Devoca Oy

15:00 DigiRobo -koulutusverkosto, koulutuksen kehittämisyhteistyötä yli perinteisten ala- ja yritys-oppilaitos rajojen, Timo Rainio, Hermia Group

15:20 Rose-Hanke, Marketta Niemelä, VTT