Meillä on ilo ilmoittaa, että HH Partnersin asianajaja Henri Tanskanen ja lakimies Pauliina Rajala ovat saaneet Managing IP:n”Rising Stars in IP 2023” -tunnustuksen.
Vuonna 2018 ensimmäisen kerran ilmestynyt Rising Stars -julkaisu esittelee lahjakkaita immateriaalioikeuden asiantuntijoita, jotka ovat työllään luoneet merkittävää lisäarvoa niin omalle työnantajalleen kuin asiakkailleenkin. Henri ja Pauliina on valittu listalle asiantuntemuksensa ja ansioidensa perusteella. He ovat ansainneet tämän tunnustuksen erinomaisella työllään sekä aktiivisella toiminnalla IP-alan yhteisössä. Listauksessa on hyödynnetty vuoden 2023 IP STARS -rankingeja ja Managing IP Awards -ohjelmaa varten tehdyn tutkimustyön yhteydessä kerättyä aineistoa, joka perustuu erityisesti alan toimijoiden antamiin tietoihin sekä markkinapalautteeseen. Olemme ylpeitä saadessamme olla mukana tässä kansainvälisessä, yli 50 lainkäyttöaluetta kattavassa julkaisussa.
Onnittelut tänä vuonna palkituille ammattilaisille! Muovaatte immateriaalioikeuden tulevaisuutta.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
- 3.10.2024 HH Partners vahvistaa IP- ja työoikeuspraktiikoitaan – Pamela Lönnqvist ja Terhi Lehtopolku nimitetty uusiksi osakkaiksi
- 30.9.2024 Tekijänoikeudet – tekijänoikeuden loukkauksista ja niihin puuttumisesta
- 23.8.2024 Seuraamukset liikesalaisuuksia koskevista oikeudenloukkauksista
- 22.8.2024 Tervetuloa takaisin Anna-Sofia Toivettula
- 12.8.2024 EU:n tekoälyasetus hyväksytty – organisaatioiden aika arvioida teknologioiden hyödyntämisen riskejä
- 10.6.2024 Webinaari: Liikesalaisuussuoja vaihtoehtona keksinnön patentoinnille
- 7.6.2024 Tekijänoikeudet – artikkelisarja
- 7.6.2024 Tekijänoikeudet – tekijänoikeuden siirtymisestä ja sopimisen merkityksestä tekijänoikeudessa
- 22.5.2024 Sonja Laamaselle CIPP/E-tietosuojasertifiointi
- 6.5.2024 Tavaramerkki – mitä tavaramerkkiriidoista on hyvä tietää?
- 29.4.2024 Miten suojaan liikesalaisuuteni?
- 4.4.2024 Tarjoamme yrityksesi tarpeisiin räätälöityä koulutusta
- 4.4.2024 Puolustimme menestyksekkäästi North-West Invest Oy:n tavaramerkkejä hallinnollisissa mitätöintimenettelyissä
- 19.3.2024 HH Partnersin webinaari 18.4.2024 klo 9.30-11.00
- 28.2.2024 Liikesalaisuus suojamuotona
- 22.2.2024 Tavaramerkki – tavaramerkin valvonta ja puolustaminen
- 12.2.2024 Avustimme Resand Oy:ta yhtiön nimi- ja brändiuudistuksessa
- 8.2.2024 IP-osaamistamme on palkittu WTR 1000 2024 -julkaisussa
- 31.1.2024 Artikkelisarja: Tekoäly ja vastuullisuus
- 23.1.2024 Mikä on liikesalaisuus?
- 23.1.2024 Artikkelisarja liikesalaisuuksista
- 22.1.2024 PK-yrityksille jälleen tukea EU:lta tavaramerkkien suojaamiseen
- 19.1.2024 Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnalta suositus henkilökuvan käytöstä markkinoinnissa
- 15.1.2024 Martin von Willebrand ja Miika Erkkilä WWL Data 2024 -julkaisussa
- 12.1.2024 Euroopan unionin datasäädös tuli voimaan – milloin soveltaminen alkaa?
- 22.12.2023 Asianajotoimistojen ranking-vertailut
- 21.12.2023 Tutustu uusiin kollegoihimme: Jatro Pihlavamäki ja Sonja Laamanen
- 14.12.2023 Pauliina Rajalasta Suomen Asianajajaliiton jäsen
- 13.12.2023 Tavaramerkki – miten käytät tavaramerkkiäsi oikein?
- 12.12.2023 Euroopan unionin datasäädös hyväksyttiin – mitä tämä tarkoittaa yritysten kannalta?
- 12.12.2023 Uusi artikkelisarja: Data
- 4.12.2023 Tavaramerkki – minkälainen on hyvä merkki rekisteröinnin näkökulmasta?
- 30.11.2023 Tehoa kriittisen tiedon hallintaan liikesalaisuuksien ohjesäännöllä
- 16.11.2023 Tavaramerkki – mitä hyötyä on tavaramerkin rekisteröimisestä?
- 16.11.2023 Artikkelisarja tavaramerkeistä
- 8.11.2023 Osallistuimme AIPPI-kongressiin Istanbulissa
- 1.11.2023 Muotioikeuden yhdistys ry:n seminaarimatka Prahaan
- 19.10.2023 Osallistuimme Helsinki IP Summittiin 4.10.-5.10.2023
- 7.8.2023 Martin von Willebrand jälleen palkittu WWL Thought Leaders: Data 2023 -julkaisussa
- 7.7.2023 HH Partnersin IP-asiantuntijoille tunnustusta IP Stars- ja WIPR Leaders -julkaisuissa
- 13.4.2023 Avustimme F-Secure Oyj:tä korkeimmassa oikeudessa koskien VPN-palvelun viestintäsalaisuutta
- 20.2.2023 Martin von Willebrandille ja Miika Erkkilälle tunnustusta Who’s Who Legalin Data 2023 -julkaisussa
- 13.2.2023 Asianajotoimisto HH Partnersin IPR-asiantuntijoille tunnustusta WTR 1000 2023 -julkaisussa
- 13.1.2023 Keskuskauppakamarin suositus ympäristöväittämistä
- 30.11.2022 HH Partners tuki DigiFinland Oy:tä IPR-strategian laadinnassa
- 9.11.2022 AI Legal Awardsin tunnustus yhteistyöverkostollemme Ecomlexille
- 10.10.2022 EU:n patenttipaketti voimaan kevään 2023 aikana
- 10.10.2022 Artikkelisarja yhtenäispatentista (Unitary Patent, UP) ja yhdistetystä patenttituomioistuimesta (Unified Patent Court, UPC)
- 16.9.2022 HH Partners AIPPI-kongressissa San Franciscossa 9.9.-13.9.2022
- 12.9.2022 Pamela Lönnqvist IPR-asiantuntijaksi HH Partnersille
- 4.8.2022 Martin von Willebrandille arvostettu tunnustus Who’s Who Legalin Thought Leaders in Data 2022 -julkaisussa
- 29.6.2022 HH Partnersin Esa Korkeamäki on Trademark Star 2022
- 1.6.2022 Starcart Oy säännellyksi maksupalvelujen tarjoajaksi
- 5.1.2022 Martin von Willebrand ja Miika Erkkilä jälleen listattu johtaviksi asiantuntijoiksi Who’s Who Legalin Data 2022 -julkaisussa
- 7.7.2021 HH Partnersin Esa Korkeamäki mukana IP STARS -listauksessa
- 15.6.2021 HH Partnersin Esa Korkeamäki nimetty johtavaksi IP-asiantuntijaksi WIPR Leaders -julkaisussa
- 14.6.2021 Who’s Who Legalin Data 2021 -julkaisu on antanut tunnustusta osakkaallemme Martin von Willebrandille
- 11.6.2021 Whistleblower-direktiivi tulee – oletko valmis?
- 5.5.2021 HH Partners ja Esa Korkeamäki listattu suomalaisten huippuasiantuntijoiden joukkoon Media Law International -julkaisussa
- 17.9.2020 HH Partners edusti Caverion Suomi Oy:tä Olympiastadionin perusparannusta koskevassa hankintavalitusasiassa
- 14.9.2020 Martin von Willebrand on jälleen listattu johtavien asiantuntijoiden joukkoon Who’s Who Legalin Data 2020 -julkaisussa
- 6.4.2020 Koronaviruskriisi – väliaikaiset muutokset työlainsäädännössä
- 9.3.2020 Eliittiä: HH Partnersin TAGLaw-liittouma
- 28.6.2019 Martin von Willebrandille Thought Leaders -tunnustus Who’s Who Legalin Data 2019 –listauksessa
- 24.4.2019 Tietosuoja-arviointi laadun rakentamisen työvälineenä MaaS Globalissa
- 22.1.2019 Martin von Willebrandille tunnustus Who’s Who Legalin Thought Leaders in Data 2018 –listauksessa
- 11.10.2018 Microsoft lisensioi patenttinsa Linux-yhteisölle – mitä tämä tarkoittaa?
- 13.12.2017 Turussa agendalla GDPR kunnissa ja oppilaitoksissa
- 13.12.2017 Mikko Koskinen nimitetty lakimieheksi HH Partnersille
- 24.10.2017 Helsingin hovioikeudelta avoimen lähdekoodin lisensiointia sivuava ratkaisu tekijänoikeusrikosasiassa
- 19.9.2017 HH Partners tavattavissa Mindtrekissa Tampere-talossa ke 20.9. – to 21.9.2017
- 19.9.2017 Tampereella kartoitettiin kuntien GDPR-valmiutta
- 21.7.2017 EU:n tietosuoja-asetus veti Oulussa tuvan täyteen
- 28.6.2017 Yli puolelle HH Partnersin osakkaista tunnustusta Best Lawyers -julkaisussa
- 23.5.2017 Ecomlex kokoontui Helsingissä
- 15.5.2017 Patentti – Patentin loukkaus ja loukkaustilanteet
- 9.5.2017 Ville Öfversten nimitetty HH Partnersille specialist counseliksi
- 26.4.2017 Patentti – suojapiirin muodostumisesta ja arvioimisesta
- 6.4.2017 Patentti – teollinen käyttökelpoisuus ja toistettavuus
- 24.3.2017 Suomen logistiikkamarkkinat avautuvat ja digitalisoituvat
- 22.3.2017 Expert Guides: it-juridiikan osaamisellemme kv-huomiota
- 21.3.2017 HH Partners osallistui TAGLaw:n konferenssiin Luxemburgissa
- 20.3.2017 Patentti – keksinnöllisyyskriteerin tulkinta
- 8.3.2017 Tietosuojan osaamiseen panostettava
- 2.3.2017 Nettisivumme uudistuivat
- 28.2.2017 Patentti – uusien teknisten ratkaisujen suoja
- 28.2.2017 Artikkelisarja patenteista
- 14.11.2016 HH Partnersin tiimi Mindtrekissä
- 10.10.2016 AIPPI-kongressi Milanossa 16.9.-20.9.2016
- 26.9.2016 Asianajajien jalkapallon 2016 voitto HH Partnersille
- 6.7.2016 Media Law International: HH Partnersille ja Esa Korkeamäelle tunnustusta
- 26.5.2016 IP Stars 2016: Esa Korkeamäelle tunnustusta
- 18.3.2016 HH Partnersille kansainvälistä arvostusta IPR-alan osaamisesta
- 20.11.2015 Robottiviikko 2015: 23. – 29.11.
- 9.11.2015 HH Partners tuki MONI Nordicia rekisteröitymisessä maksupalvelujen tarjoajaksi Finanssivalvontaan
- 21.10.2015 HH Partners loistaa kansainvälisissä rankingeissa
- 22.9.2015 Best Lawyers listasi jälleen HH Partnersin juristeja Suomen parhaimpien juristien joukkoon
- 27.11.2014 HH Partners on robottiviikon 2014 partneri
- 13.11.2014 Creative Commons 4.0 -lisenssit suomeksi HH Partnersin asiantuntijoiden avustuksella
- 4.11.2014 Avoimen teknologian osaaminen HH Partnersilla
- 3.11.2014 HH Partners osallistui TAGLaw:n konferenssiin Hong Kongissa
- 29.10.2014 HH:n parhaat käytännöt: tavaramerkkien sekä tekijänoikeuksien ja tiedon hallinta
- 13.8.2014 HH Partners jäseneksi TAGLaw:hon
- 7.5.2014 HH Partners tukee Checkout Finland Oy:tä maksupalvelujen regulaatiossa
- 13.3.2014 Who’s Who Legal: HH Partnersin asiantuntemus jälleen arvossa
- 24.1.2014 Best Lawyers on listannut maan parhaita juristeja
- 7.10.2013 AIPPI-kongressi Suomessa syyskuussa 2013
- 14.11.2012 Who’s Who Legal 2012: parasta asiantuntemusta HH Partnersilla
- 11.9.2012 HH Partners mukana Openmind 2012:ssa ja OK Festival:issa
- 4.9.2012 Artikkeli: Peliyrityksen liiketoiminnan suojaaminen – pelien IPRt
- 16.4.2012 Legal 500 suosittelee HH Partnersia johtavana asianajotoimistona
- 16.1.2012 Martin von Willebrand Yhteentoimivuutta avoimesti seminaarissa Turussa 30.1
- 21.10.2011 HH Partners osallistuu Slush 2011 startup-tapahtumaan
- 7.10.2011 Markku Korvenmaa on nimitetty Asianajotoimisto HH Partners Oy:n toimitusjohtajaksi
- 28.9.2011 Pro bono -ohjelma startupeille
- 12.9.2011 Asianajajien jalkapallon voitto HH Partnersille
- 28.6.2011 Practical Law Company suosittelee Esa Korkeamäkeä
- 16.2.2011 Eino Svinhufvud aloittanut HH Partnersilla
- 10.12.2010 Who’s Who Legal: johtavaa asiantuntemusta HH Partnersilta
- 12.10.2010 Miika Erkkilä on kutsuttu HH Partnersin osakkaaksi
- 11.10.2010 IAM Licensing 250 sijoittaa HH:n kärkeen
- 30.9.2010 Kauppa 2011 ja monikanavainen erikoiskauppa
- 26.8.2010 Martin von Willebrand Open Solutions 2010 -tilaisuudessa
- 5.8.2010 Taina Tuohino sosiaalinen media – viraali -tilaisuudessa
- 29.6.2010 Asianajotoimistojen ranking-vertailut
- 1.6.2010 Best Lawyers rankkaa HH:n juristit hienosti
- 9.3.2010 HH Partners loistaa toimistovertailuissa
- 15.2.2010 Ranking-katsaus, helmikuu 2010: immateriaalioikeudet ja teknologia
- 1.8.2009 Markku Korvenmaa HH Partnersin osakkaaksi
- 1.8.2009 HH Partners liittyi Fossbazaariin
- 31.7.2009 HH:n asiantuntijoiden vertailumenestys
- 1.2.2008 HH Partners neuvoi MySQL AB:ta