Palvelut

Työsuhdekeksinnöt

Avustamme työsuhdekeksintöasioissa kokeneesti sekä yrityksiä että yksittäisiä keksijöitä. Työsuhdekeksinnöllä tarkoitetaan työntekijän työsuhteen aikana ja työsuhteen yhteydessä tekemää keksintöä, joka on patentoitavissa Suomessa. Työsuhdekeksinnöillä voi olla keskeinen merkitys yrityksen liiketoiminnan kannalta. Siksi työsuhdekeksintöjen oikeanlaiseen hallinnointiin kannattaa kiinnittää huomiota.

Mitä työsuhdekeksintöjen osalta olisi hyvä huomioida?

Työnantajalla on lähtökohtaisesti oikeus ottaa ainakin osa keksintöön liittyvistä oikeuksista itselleen, mutta samalla velvollisuus maksaa keksinnön tehneelle työntekijälle kohtuullinen korvaus keksinnöstä. Työnantajan oikeuksien laajuuteen vaikuttaa keksinnön tyyppi sekä sen yhteys työntekijän työsuhteeseen ja työnantajan toimialaan. Työsuhdekeksintölaissa on säädetty, millä edellytyksillä ja missä laajuudessa työnantaja voi ottaa itselleen oikeudet keksintöön. Osa työsuhdekeksintölain säännöksistä on tahdonvaltaisia, joten niistä voidaan sopia tarkemmin esimerkiksi laatimalla yritykselle työsuhdekeksintöohjesääntö. Tämä on usein kannattavaa oikeuksien tehokkaan hallinnan näkökulmasta.

On kuitenkin tärkeää huomioida, että osa työsuhdekeksintölain säännöksistä on pakottavia, ja niiden noudattamatta jättäminen voi johtaa oikeudenmenetyksiin, eikä näistä säännöksistä voida poiketa. Keksijän oikeus kohtuulliseen korvaukseen on esimerkki pakottavasta lainsäädännöstä. Sen lisäksi työnantajan tulee esimerkiksi huolehtia siitä, että oikeudet keksintöön otetaan työnantajalle laissa määritellyn määräajan puitteissa ja että oikeudet siirretään työntekijältä työnantajalle. Yrityksen tarpeisiin laaditulla työsuhdekeksintöohjesäännöllä ja keksintöilmoituslomakkeilla voidaan varmistaa, että oikeudet siirretään työtekijältä työnantajalle oikea-aikaisesti. Työsuhdekeksintöohjesäännöllä voidaan myös muun muassa varmistaa, että oikeudet keksintöön siirretään oikealle organisaatiolle, mikä on erityisen tärkeää esimerkiksi monikansallisen yhtiön kohdalla. Työsuhdekeksintökorvaussäännössä taas voidaan määritellä ne perusteet, joiden mukaan kohtuullisen korvauksen suuruus lasketaan.

Tarjoamme asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä ratkaisuja kustannustehokkaasti

Autamme yrityksiä hallinnoimaan tehokkaasti työsuhdekeksintöjä ja ennaltaehkäisemään työsuhdekeksintöihin liittyviä riitoja.

Yritysten lisäksi olemme avustaneet lukuisia keksijöitä työsuhdekeksintöasioissa ja tarjoamme yksittäisille keksijöille tukea esimerkiksi työsuhdekeksintöihin liittyvissä riita-asioissa.

Autamme asiakkaitamme esimerkiksi seuraavissa työsuhdekeksintöasioissa:

  • työsuhdekeksintöjä koskeva riidanratkaisu
  • työsuhdekeksintöohjesäännöt ja -korvaussäännöt, keksintöilmoituslomakkeet, siirtokirjat ja työsopimukset
  • työsuhdekeksintöohjesäännöt ja korvaussäännöt kansainvälisessä kontekstissa
  • oikeudelliset selvitykset kansainvälisessä kontekstissa

Lisäksi tarjoamme työsuhdekeksintöjen hallinnointiin liittyvää koulutusta sekä organisaation johdolle että työntekijöille.

Edustamme asiakkaitamme kokeneesti työsuhdekeksintöihin liittyvissä riita-asioissa:

  • työsuhdekeksintölautakunnassa
  • markkinaoikeudessa
  • korkeimmassa oikeudessa