Keskuskauppakamarilta uusi suositus – miten vaikuttajamarkkinointi merkitään oikein?

Vaikuttajamarkkinointi on vakiinnuttanut asemaansa merkittävänä markkinointikeinona, ja vaikuttajayhteistöiden taloudelliset arvot ja määrät ovat kasvaneet. Alan kasvaessa myös pelisääntöjen merkitys korostuu, sillä kuluttajan luottamus markkinointiin voi hiipua, mikäli mainontaa ei eroteta selkeästi muusta sisällöstä. Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan tuore suositus perustuu muun muassa kansainvälisen kauppakamarin (ICC) vuonna 2024 päivitettyihin markkinointisääntöihin. Suositus tarjoaa käytännönläheisiä ohjeita niin mainostunnisteiden käyttöön kuin […]

Lue lisää

Asianajotoimisto HH Partnersin johto uudistuu – uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Terhi Lehtopolku

Terhi Lehtopolusta uusi toimitusjohtaja Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Terhi Lehtopolku on työskennellyt HH Partnersilla vuodesta 2012 lähtien ja hän on tunnettu erityisesti työoikeuden, riidanratkaisun ja whistleblowing-asioiden asiantuntijana. Terhillä on pitkä kokemus yritysten johdon ja HR:n tukena toimimisesta haastavissa työsuhdetilanteissa, sisäisissä selvityksissä ja maineenhallintaa vaativissa prosesseissa. Terhi on saanut asiakkailta paljon kiitosta taidostaan löytää asiakkaiden tarpeet kokonaisuutena […]

Lue lisää

Edustimme menestyksekkäästi myyjiä suomalaisen IT-yrityksen kauppaa koskevassa välitysmenettelyssä

HH Partnersin Markku Korvenmaa ja Martin von Willebrand edustivat menestyksekkäästi myyjiä Keskuskauppakamarin välityslautakunnan nopeutettujen sääntöjen mukaisessa välitysmenettelyssä. Asia koski yrityskauppaa, jossa osapuolet olivat erimielisiä kauppahinnan maksusta ja kauppakirjan ehtojen tulkinnasta erityisesti myyjien vastuiden osalta. HH Partnersin yrityskauppatiimi oli aikaisemmin neuvonut myyjiä myös yrityskaupassa. Toimimme asiakkaidemme oikeudellisena neuvonantajana ja vastasimme koko menettelyn strategisesta valmistelusta ja läpiviennistä. […]

Lue lisää

Datasäädös mullistamaan EU:n datataloutta

Mikä on datasäädös? Datasäädös on EU-asetus, jonka tavoitteena on parantaa unionin datataloutta ja edistää kilpailukykyisiä datamarkkinoita parantamalla datan saatavuutta ja käytettävyyttä, kannustamalla datavetoiseen innovointiin ja lisäämällä datan saatavuutta. Tämän saavuttamiseksi datasäädöksellä varmistetaan datan arvon oikeudenmukainen jakaminen datatalouden toimijoiden kesken. Tähän asti laitteiden valmistajilla on usein ollut yksinoikeus keräämäänsä dataan. Säädös muuttaa tilannetta antamalla sekä yksityishenkilöille […]

Lue lisää

HH Partnersille ja Pamela Lönnqvistille tunnustusta IAM Patent 1000 2025 -julkaisussa

Meillä on ilo ilmoittaa, että HH Partners ja osakkaamme sekä IP-praktiikkamme vetäjä Pamela Lönnqvist ovat saaneet tunnustusta arvostetun IAM Patent 1000 -julkaisun vuoden 2025 arvostelussa. Tunnustus osoittaa jälleen toimistomme sitoutumista ja syvällistä asiantuntemusta patenttien parissa. HH Partners on saanut laajaa tunnustusta Suomen johtavien asianajotoimistojen joukossa, saavuttaen pronssisijoitukset sekä riidanratkaisu- että transaktiokategorioissa. Lisäksi Pamela Lönnqvist on […]

Lue lisää

HH Partners panostaa tulevaisuuden kasvuun: Mikko Murto nimitetty Partner Electiksi

HH Partnersilla on ilo ilmoittaa nimityksestä, joka vahvistaa entisestään toimistomme asemaa teknologia- ja yhtiöoikeuden asiantuntijana. Olemme kutsuneet Mikko Murron HH Partnersin tulevaksi osakkaaksi Partner Elect -tittelillä, ja hänen varsinainen osakkuutensa HH Partnersissa alkaa 1.10.2025. Toimitusjohtaja Markku Korvenmaa kommentoi nimitystä: ”Mikon nimitys Partner Electiksi on strateginen askel HH Partnersille. Hänen poikkeuksellinen kykynsä yhdistää syvällinen juridinen osaaminen käytännönläheiseen teknologian […]

Lue lisää

Omnibus-paketit vahvistamaan EU:n kilpailukykyä ja yksinkertaistamaan yrityssääntelyä

Omnibus-pakettien taustalla: EU:n kilpailukykykompassi Pakettien taustalla vaikuttavat EU:n vahvat pyrkimykset parantaa kilpailukykyä globaalissa taloudessa, mikä onkin suoraa seurausta muun muassa Mario Draghin laatimasta raportista ja siihen perustuvasta EU:n kilpailukykykompassista. Alkuvuodesta 2025 lanseerattu kilpailukykykompassi on strateginen ohjausväline EU:lle. Kompassi keskittyy kolmeen ydinalueeseen, jotka nähdään keskeisinä EU:n kilpailuaseman parantamisessa: innovaatioiden edistäminen, hiilineutraaliuteen siirtyminen sekä turvallisuuden, talouden ja […]

Lue lisää

Korkeimman oikeuden tuore päätös työntekijöiden tasapuolisesta kohtelusta

Tausta Korkeimman oikeuden 17.12.2024 antama päätös KKO:2024:80 liittyi yhtiöön, joka oli osakekaupan seurauksena tullut osaksi konsernia. Yhtiö oli sittemmin ottanut työsuhteeseen kaksi uutta työntekijää. Yhtiö maksoi näille uusille työntekijöille pienempää palkkaa kuin sellaisille samaa tai samanarvoista työtä tehneille työntekijöilleen, jotka olivat olleet yhtiön palveluksessa jo ennen osakekauppaa, ja joiden työsuhteen ehdot olivat säilyneet osakekaupan yhteydessä […]

Lue lisää

TE-toimistot siirtyvät pian historiaan

Työ- ja elinkeinotoimistot eli tuttavallisemmin TE-toimistot lakkautetaan ja julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy TE-toimistoilta kuntien ja kuntien muodostamien työllisyysalueiden työvoimaviranomaisille 1.1.2025. Mikä on työllisyysalue? Työllisyysalueella tarkoitetaan useamman kunnan yhdessä muodostamaa ”yhteistoiminta-aluetta”. Yhdenvertaisuuden ja riittävien resurssien turvaamiseksi kunta voi järjestää palvelut itsenäisesti vain, jos sen työvoiman määrä on vähintään 20 000 henkilöä. Kuntien, joiden työvoiman määrä jää […]

Lue lisää

Neuvoimme Laatukoru Oy:tä useissa työoikeudellisissa asioissa, mukaan lukien uudelleenjärjestelyt

HH Partnersin asianajaja Terhi Lehtopolku on avustanut Laatukoru Oy:tä useissa työoikeudellisissa asioissa mukaan lukien uudelleenjärjestelyissä ja työoikeudellisten asiakirjojen laadinnassa. ”Terhiltä saa nopeasti asiantuntevaa apua erilaisten työoikeudellisten tilanteiden liiketoimintalähtöiseen ratkaisemiseen”, toteaa Henri Silván, osakas ja Head of eCommerce. Laatukoru Oy on 1972 perustettu suomalainen koru- ja kelloalan perheyritys, joka on tunnettu alansa huippubrändeistä sekä omasta Silván-timanttikorumallistostaan.

Lue lisää